Vastuullisuus

Tehtaallamme Lapualla, jossa siis koko tuotantomme on, olemme vaihtaneet lämmitysmuotomme öljystä suomalaiseen hakkeeseen jo reilu kymmenen vuotta sitten. Kaikki sähkö jota käytämme, on tuotettu 100% vesivoimalla jo viimeiset kolme vuotta. Tehtaamme myös lämpenee koneista tulevan lämmön avulla ja lämmöksi muuttuu mm. kaikki kudonnassa sivutuotteena syntyvät reunajätteet. Pahvit ja metallit kierrätetään ja valaistus on muutamien vuosien aikana muuttunut lähes kokonaan led-valoiksi.

Itse kankaat pyritään kutomaan materiaaleista jotka ovat itsessään niin hyviä, etteivät ne vaadi liima-tai massapohjauksia. Pyrimme välttämään kaikkien jälkikäsittelyaineiden lisäämistä kankaisiimme emmekä näin ollen palosuojaa tai laita likaahylkivyyskäsittelyjä kankaisiimme kuin erityispyynnöistä. Materiaaleillamme on Blue-Sign ja Öko-sertifikaatit ja koska lankamme tulevat muutaman päivämatkan päästä Euroopasta, ei langoistamme löydy myöskään homesuojausaineita.

Kehitys jatkuu edelleen. Tällä hetkellä pyrimme löytämään pakkausmateriaalin, joka kuormittaisi ympäristöä mahdollisimman vähän suojaten kuitenkin kauniita kankaitamme kuljetuksen tuomilta rasituksilta.

Tee sinäkin ympäristöteko ja osta luontoystävällistä suomalaista kangasta!